Tiedote

Destian tilinpäätös ja vuosikertomus vuodelta 2022 julkaistu

Vuonna 2022 Destia teki yhden historiansa korkeimmista liikevaihdoista, 603,4 miljoonaa euroa, joka kasvoi hieman vuoden 2021 liikevaihdosta (574,8). Vertailukelpoinen liikevoitto vuonna 2022 oli 20,0 miljoonaa euroa, joka laski hieman edellisvuoteen verrattuna (21,5).

 

Destian kannattavuus oli vakaa haastavasta toimintaympäristöstä huolimatta. Kannattavuutta paransi liikevaihdon suotuisa kehitys, kun taas tilikauden tulosta rasitti merkittävä kustannusinflaatio. 

Toimitusjohtaja Tero Kiviniemi kommentoi vuotta 2022

”Vuosi 2022 oli muutosten vuosi. Integraatiomme osaksi uutta omistajaamme Colasia eteni vauhdikkaasti, liikevaihtomme jatkoi vakaalla kasvu-uralla ja toimenpiteemme kohti hiilineutraalia Destiaa tuottivat tulosta. Toisaalta viime vuotta varjostivat geopoliittinen ja energiakriisi sekä inflaatio, erityisesti kohonneet polttoaine- ja materiaalikustannukset. Haastavassa toimintaympäristössä kannattavuutemme oli kuitenkin vakaa, jälleen yksi historiamme parhaita.

Kunnossapitopalvelut on liiketoimintamme vankka perusta. Markkinaosuutemme maanteiden hoitourakoista on pysynyt suhteellisen tasaisena ja on nyt 47 prosenttia.

Strategiamme mukaisesti jatkoimme ratarakentamisen kehittämistä yhdessä Colasin kanssa. Tämän hetken suurin hankkeemme, Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie Helsingissä, etenee suunnitellusti. Menneen vuoden aikana toteutimme onnistuneesti myös Kontiomäki-Pesiökylä-radan päällysrakenneurakan Kainuussa. Ratakunnossapidon osuutemme säilyi vakaana.

Energiapalvelut-liiketoimintamme merkitys Destialle kasvaa. Keskitymme erityisesti uusiutuvan energian rakentamiseen sekä voimajohto- ja sähköverkkorakentamiseen.”

Tunnusluvut

Tunnusluvut (IFRS), Milj. EUR

1-12/2022

1-12/2021

1-12/2020

1-12/2019

1-12/2018

           

Liikevaihto

603,4

574,8

563,8

569,9

550,3

Liiketulos

17,5

21,1

14,7

13,5

17,1

% liikevaihdosta

2,9

3,7

2,6

2,4

3,1

Liiketulos, vertailukelpoinen

20,0

21,5

16,2

11,4

17,1

% liikevaihdosta

3,3

3,7

2,9

2,0

3,1

Katsauskauden tulos

13,1

17,4

15,7

15,1

16,8

% liikevaihdosta

2,2

3,0

2,8

2,7

3,1

Oman pääoman tuotto, % **)

23,1

26,8

22,0

21,5

24,9

Omavaraisuusaste, %

28,1

31,8

32,3

31,7

31,1

Sijoitetun pääoman tuotto, % **)

25,1

26,8

15,8

16,2

21,0

Nettovelkaantumisaste, % ***)

-50,3

-30,9

-21,8

18,7

-23,7

Henkilöstö keskimäärin

1 675

1 647

1 691

1 701

1 655

Poissaoloon johtaneet työtapaturmat *)

6,1

6,5

13,1

5,6

5,8

Tilauskanta katsauskauden lopussa

663,2

754,7

708,6

763,6

732,7

*) Työtapaturmat miljoonaa työtuntia kohden.

**) Vuoden 2018 oman pääoman alkusaldo on oikaistu mutta vuoden 2018 tunnuslukujen laskentakaavassa käytetty vuoden 2017 loppusaldoa eikä oikaistua alkusaldoa vuodelle 2018.

***) Destia-konserni on vuoden 2019 alusta noudattanut IFRS16 standardia vuokrasopimusien osalta. Standardin käyttöönotto kasvatti konsernin taseen varoja ja velkoja 14,1 miljoonaa euroa, minkä johdosta nettovelkaantumisaste nousi merkittävästi vertailuvuodesta.

 

Näkymät

Toimintaympäristön heikko ennustettavuus luo epävarmuutta näkymille vuoteen 2023. Tämän hetken näkymän mukaisesti Suomen rakentamisen markkina kokonaisuutena tulee laskemaan ja infrarakentamisen markkinoiden arvioidaan jatkavan laskua myös vuonna 2023.

Tiettyjen osa-alueiden uskotaan kuitenkin kasvavan, kuten energiarakentamisen ja teollisten hankkeiden investointien. Useat kaupungit jatkavat myös kaupunkien kehittämistä, raideliikenteen kehitysinvestointeja sekä näihin liittyvän infran rakentamista.

Lisäksi valtion 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma parantaa pidemmän aikavälin näkyvyyttä merkittävien liikenneväylien investointeihin Suomessa, olettaen, että valtio kykenee suunnitelmaa lähivuosina myös toteuttamaan. 

Destian tilinpäätös ja vuosikertomus vuodesta 2022 on julkaistu yhtiön verkkosivuilla: https://www.destia.fi/tietoa-meista/taloudellinen-informaatio/

Lisätietoja tiedotusvälineille

Johanna Harjula, viestintäpäällikkö

Puh. 040 750 7989

Sähköposti: johanna.harjula@destia.fi