Uratarina Sähköverkot

Sähköalan monipuolisuus vei mennessään

Miika Meriläinen on ollut ylpeä destialainen elokuusta 2021 lähtien Oulun Energia Urakointi Oy:n tultua osaksi Destiaa. Miikalla on takanaan pitkä ura, joka sai alkunsa kiinnostuksesta jatkuvasti kehittyvän sähköalan monipuolisuuteen. Nyt hän työskentelee sähköasentajana Destian Energiapalvelut-liiketoimintaryhmässä jakelu- ja teollisuusverkot -yksikössä.

”Olen valmistunut Raahen ammattikoulusta sähköasentajaksi 2003 ja sittemmin olen suorittanut myös sähköasentajan ammattitutkinnon. Olen ollut alalla pian kaksikymmentä vuotta, joista ensimmäiset kymmenen tein teollisuuden sähköasennuksia eri firmassa. Oulun Energia Urakoinnilla aloitin ensimmäisen kerran helmikuussa 2013. Viihdyn sähköalalla, koska se on niin laaja ja tekniikat kehittyvät koko ajan. Tällä alalla on mahdollista tehdä monenlaista sekä kehittyä ja oppia jatkuvasti uutta. Kouluaikoina ennustettua kulutuksen laskua ei ole koskaan tapahtunutkaan, vaan päinvastoin sähkön tarve kasvaa sitä käyttävien laitteiden määrän lisääntyessä.”

Viihdyn sähköalalla, koska se on niin laaja ja tekniikat kehittyvät koko ajan. Tällä alalla on mahdollista tehdä monenlaista sekä kehittyä ja oppia jatkuvasti uutta.

Työn monipuolisuus innostaa

Miika nauttii työskentelystä Destian energiapalveluissa, missä toimikenttä on laaja ja mukaan mahtuu yhä useammin myös suurprojekteja sekä uusia innovaatioita. Innokkuutta, halua tai osaamistakaan ei tekemisestä puutu.

”Viihdyn projektiluontoisissa töissä. Destialla aloittamisen jälkeen tein töitä Pyhäjoen Hanhikiven voimalaprojektissa Ukrainan sodan alkuun asti, minkä lisäksi olin muutaman viikon mukana myös Mutkalammin tuulipuistohankkeella. Vuoden 2022 kesäkuusta lähtien olen ollut mukana Raahen Kummatin sähköasemaprojektissa, joka on juuri luovutettu asiakkaalle. Raahessa minulla on ollut uudenlainen rooli tiiviissä yhteistyössä eri kansainvälisten aliurakoitsijoiden kanssa ja tehtävään on sisältynyt paljon muuttujia ja selvitettävää sekä muiden auttamista. Työn monipuolisuus ja erilaisten osaavien ihmisten kanssa työskentely englannin kielellä on ollut itselleni uusi ja kiva juttu. Kaikki ovat olleet erittäin ahkeria ja mukavia, ja olenkin toivonut, että voisimme tehdä yhteistyötä jatkossakin.”

Etäisyyksien kasvaessa työyhteisön merkitys korostuu

Miikan työpäivät ovat tavallisesti hyvin vaihtelevia ja pitävät sisällään laajasti erilaisia työtehtäviä.

”Tykkään aloittaa työpäivän tiimipalaverilla, istumalla hetken ja tuumaamalla yhdessä ennen kuin lähdetään päivän touhuihin. Työturvallisuus on erittäin tärkeää, koska työssämme jakelupuolella on suuret jännitteet ja isot virrat, eli hengenvaara on aina läsnä. Mahtavan mentorin ja kollegani Veskun sanoja lainaten: jännitteenkoettimella ja maadoittamalla pääsee pitkälle.”

Työyhteisön merkitys on korostunut etäisyyden kasvaessa. Miika asuu perheineen Raahessa ja työskentelee sieltä käsin, kun taas hänen esihenkilönsä ja pääosa tiimistä ovat Oulussa. Yhteistyö tiimin kesken toimii kuitenkin hyvin myös etänä.

”Meidän työyhteisössämme saa aina apua niin työkavereilta kuin esihenkilöltä, kun vaan ymmärtää sitä kysyä. Se on minulle iso juttu, josta tykkään todella paljon. Minulla on myös valtavan hyvä esihenkilö, jonka kanssa voi keskustella mistä vaan ja jolta löytyy aina aikaa minulle välimatkasta huolimatta. On se sitten ollut mitä hyvänsä, niin hän välittää sekä jaksaa kuunnella ja tsempata.”

Destialla painotetaankin ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön tärkeyttä toiminnan ytimessä.

”Olen onnellinen, että pääsin tähän työyhteisöön. Täällä tosiaan saa aidosti olla oma itsensä. Olemme kaikki tasavertaisia ja -arvoisia, vaikka meillä on omat työtehtävämme. Tehdään yhdessä tiiminä asioita, puhalletaan yhteen hiileen ja ollaan toisiamme varten. Kaikki voivat kertoa mielipiteensä, eikä tarvitse miettiä uskaltaako sanoa jotain. Jokaisella on jotain annettavaa tekemiseemme.”

Kehitys luo työlle merkityksellisyyttä

Miikalle oman työn merkityksellisyys syntyy sen jatkuvuudesta ja kannattavuudesta. Lisäksi hän on päässyt näkemään sähkön merkityksen ihmisten elämään työskennellessään vapaaehtoisena myrsky- ja tykkylumihommissa.

”Jatkuvuudella tarkoitan kehittymistä, onnistumista ja sitä, että projektit menevät hyvin. Se on minulle tärkeää ja mielestäni jatkuva kehittyminen edellyttää panostamista myös projektien loppupalavereihin, joissa käydään läpi, mikä meni hyvin ja mitä voitaisiin parantaa.”

Sähköalalla työn kierrossa on omat haasteensa, koska monet tehtävistä vaativat erityisammattiosaamista. Destialla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa omiin työtehtäviin ja urapolkuun, mikä Miikan mielestä ei ole itsestäänselvyys joka paikassa.

”Oma kokemukseni on, että työntekijöiden kiinnostuksenkohteita ja toiveita kuunnellaan Destialla. Haluttuihin tehtäviin siirtyminen ei välttämättä tapahdu heti seuraavana päivänä eikä ylihuomennakaan, mutta heti kun mahdollisuus tulee eteen. Tämä on paljon myös itsestä kiinni. Jos haluaa ottaa vastuuta, niin sitä ollaan valmiita antamaan ja tarvittaessa vielä autetaan onnistumaankin. Ketään ei myöskään laiteta minnekään ilmoitusluontoisesti, vaan asioista keskustellaan ja kysytään mielipidettä. Omasta mielestäni tämä on toiminut meillä hyvin ja työnantajalta löytyy myös ymmärrystä eri elämäntilanteisiin. Hyvä esimerkki tästä on tämänhetkinen tilanne: kun tiimillämme on hiljaisempi hetki, niin olen auttanut tarjouslaskennan puolella, koska siihen on herännyt tietynlainen kiinnostus ja se sopii hyvin etätyöläiselle.”